3. lukupäiväkirja Mary Shelleyn kirjasta Frankenstein

Olen saanut luettua kirjan loppuun. Loppu oli hyvin tapahtumarikas ja sen vuoksi mielenkiintoinen, joten sen luki hyvin lyhyessä ajassa.
   Kun Frankenstein vietiin rauhantuomarin kuulusteltavaksi, hän saa selville, että hirviö on murhannut hänen hyvän ystävänsä Henry Clervalin, jonka murhaamisesta Frankensteinia syytetään. Hän menee tämän vuoksi hyvin huonoon kuntoon ja joutuu väliaikaisesti vankilaan, mutta pääsee pian pois, kun hänet todetaan syyttömäksi.
   Kotiin palattuaan hän menee naimisiin serkukseen kutsumansa Elizabethin kanssa. Hääyönä hirviö murhaa Elizabethin. Frankensteinin isä sairastuu vakavasti kuultuaan tämän ja kuolee pian sen jälkeen. Frankensteinin mieli pettää pitkäksi aikaa ja häntä hoidetaan vankilassa. Kun hän on hieman paremmassa kunnossa hän lähtee jahtaamaan hirviötä ja he saapuvat pohjoisille jäätiköille. Frankensten on hyvin huonossa kunnossa, mutta eräs laiva löytää hänet ja häntä hoidetaan siellä. Laivan kapteeni on nimeltään Walton ja Frankenstein kertoo hänelle tarinansa. Kirja on siis kokonaan Waltonin muistiinpanoja tarinasta.
   Jonkin ajan kuluttua Frankenstein kuolee laivassa ja hirviö tulee katsomaan hänen ruumistaan. Walton menee puhumaan hirviölle ja hirviö ilmaisee vihansa itseään kohtaan ja toteaa, että hänen on tuhottava itsensä. Hän ilmoittaa polttavansa itsensä roviolla ja lähtee laivasta jäätikölle suorittamaan itsensä polttamista. Kirja päättyy tähän.
   Kirja oli mielestäni ihan luettava ja mielenkiintoinen, mutta ei sitä pelottavaksi mielestäni voi sanoa, vaikka se tunnetaankin kauhukirjallisuutena. Kirja parani loppua kohden ja muuttui koko ajan luettaessa mielenkiintoisemmaksi. Suosittelen kirjaa kaikille jotka ovat kiinnostuneet lukemaan kirjallisuuden klassikkoteoksia.

2. lukupäiväkirja Mary Shelleyn kirjasta Frankenstein

Olen nyt lukenut kirjaa tiheään tahtiin ja olen lukenut siitä noin 260 sivua, jäljellä on vielä noin seitsemänkymmentä. Kirja on nyt paljon mielenkiintoisempaa luettavaa kuin alussa, sillä siinä on tapahtunut enemmän kaikenlaista, myös joitain yllättäviäkin asioita.
   Frankenstein on lähtenyt vaeltelemaan vuorille. Siellä hän kohtaa luomansa hirviön. Tässä vaiheessa tapahtuu mielestäni tähän mennessä yllättävin juonenkäänne kirjassa, sillä hirviö alkaa puhumaan Frankensteinille. Se oli mielestäni yllättävää siksi, että olin aina ennen tarinaan tutustumista olettanut, että hirviö ei osaisi muuten äännellä kuin vain epämääräisesti örisemällä. Kun hirviö puhuu, se kertoo tarinan Frankensteinille siitä, kuinka se oppi puhumaan ja alkoi vihaamaan ihmisiä sen vuoksi, että he kammoksuivat häntä. Hirviö myös kertoo murhanneensa Frankensteinin nuoren perheenjäsenen ja lavastaneen toisen Frankensteinin läheisen kuolemaan, mistä kerrottiin aiemmin kirjassa, mutta murhaajasta eivät muut tienneet paitsi Frankenstein oli varma, että asialla oli hirviö.
   Hirviö lupaa jättää Frankensteinin rauhaan ja kaikkoavan ihmistien ilmoilta, jos tämä tekee hirviölle elämänkumppanin. Aluksi Frankenstein suostuu ja lähtee Englantiin matkalle voidakseen samalla toteuttaa työnsä. Frankenstein ostaa eräältä Skotlannin pohjoisrannikon saarelta mökin ja rupee työstämään omasta mielestään vastenmielistä luomustaan. Kun hirviö tulee kyselemään työstä, Frankenstein päättää tuhota sen, koska hän ajattelee että hirviöt voisivat pahimmassa tapauksessa lisääntyä ja tuhota vaikka koko ihmiskunnan. Hirviö suuttuu tästä ja lähtee vihoissaan nopeasti pois paikalta ja Frankenstein toivoo, ettei se tee kenellekään mitään. Frankensteinin poistuessa saarelta meren kautta eksyen vahingossa irlantiin, häntä epäillään murhasta, jonka oletettavasti hirviö on tehnyt ja hänet aiotaan viedä rauhantuomarin kuulusteltavaksi.

Lukupäiväkirja Mary Shelleyn kirjasta Frankenstein

Valitsin luettavaksi kirjaksi Frankensteinin, koska se on kaikkien tuntema kauhuklassikko ja ajattelin sen olevan ihan mielenkiintoinen lukukokemus. Ajattelin myös sen olevan sellainen kirja jonka varmasti jaksaa hyvin lukea, kun välillä nämä koulua varten luetut kirjat eivät ole hirveästi innostaneet.
   Olen nyt lukenut kirjasta reilut 130 sivua, eli hieman yli kolmasosan. Kirjan alku oli hieman tylsää luettavaa, kun se sisälsi aluksi kuvitteellisiä kirjeitä, sekä kertomusta päähenkilön, eli siis Victor Frankenstain -nimisen tiedemiehen nuoruudesta, jolloin hänelle ei tapahtunut mitään kovinkaan jännittävää.
   Kun Frankenstain alkoi toteuttaa suunnitelmaansa antaa elämä elottomalle ja tulikin vahingossa luoneeksi hirviön, kirja alkoi muuttua paljon kiinnostavammaksi. Kun Frankenstain on piileskellyt seuraavan yön hirviöltä, se on sillä välin kadonnut jäljettömiin. Hirviön luomisen jälkeen Frankensteinin elämä muuttuu painajaiseksi. Hän on koko ajan vihainen itselleen ja peloissaan hirviön vuoksi.
   Samoihin aikoihin, kun Frankenstein palaa vanhalle kotipaikalleen, hänen perheensä kaksi nuorta kuolee, toinen murhataan ja toinen tuomitaan tästä syyttömänä kuolemaan. Kun Frankenstain näkee murhapaikan lähellä hirviönsä, hän on varma, että hirviö on murhannut nuoren pojan. Hirviö katoaa taas jäljettömiin, mutta Frankenstein on varma, että sen aiheuttamat tuhot tulevat jatkumaan.

Yksi lensi yli käenpesän

Kirjan Yksi lensi yli käenpesän on kirjoittanut Ken Kessey. Se on julkaistu vuonna 1962. Suomeksi se ilmestyi vuonna 1974 Risto Lehmusoksan suomentamana. Netissä esiintyvistä kommenteista päätellen kirjaa pidetään klassikkona ja siitä on myös tehty elokuva, joka on saanut Oscar-palkintoja.

Ensivaikutelmani kirjasta on, että se on ihan mielenkiintoinen, mielisairaalaan sijoittuva teos. Kirjassa on minäkertoja, päällikkö Bromden, joka on puoliverinen intiaani. Hän esittää kuuromykkää, mutta on mieleltään sairas, jolla vaikuttaisi olevan hallusinaatioita ja vainoharhaisia ajatuksia. Mielisairaalassa on aluksi suhteellisen rauhallista ja kaikki sujuu aluksi normaalisti, kunnes päällikön osastolle saapuu uusi potilas nimeltä Mcmurphy, joka vaikuttaa heti siltä, että hän tulee sekoittamaan mielisairaalan toimintaa.

Riemurahat

Riemurahat on tyylilajiltaan farssi, joka on draaman alalaji. Farssi on nopeatempoinen komedia. Yleensä farssit päättyvät onnellisesti. Niiden tarkoitus on saada yleisö hymyilemään ja nauramaan. Riemurahat on mielestäni hyvin onnistunut farssi, sillä minua ja muuta yleisöä se ainakin nauratti paljon. Siinä näkyivät kaikki farssille tyypilliset ominaisuudet.

Lavastus oli näytelmän koko näytelmän ajan sama, kun jossain näytelmissä se vaihtuu näytelmän. Lavastus kuvasti olohuonetta. siihen oli neljä sisäänkäyntiä. Lavastus toimi mielestäni erittäin hyvin.

Näytelmässä näytteli Lappeenrannan kaupunginteatterin jäseniä. Näyttelijäsuorituksista jäi parhaiten mieleen varmaan pääosanäyttelijän näyteltävän ystävä, joka oli kalju mies. Mielestäni hän näytteli ehkä kaikkein parhaiten, vaikka en mikään asiantuntija ole.

Riemurahat alkaa siitä, kun Henry Bergins, joka on näytelmän pääosassa, on vahingossa ottanut metroasemalta väärän salkun jossa on miljoona ja neljäsataaseitsemänkymmentätuhatta puntaa. Hän aikoo saman tien muuttaa vaimonsa kanssa Barcelonaan, mutta vaimo pistää vastaan sillä henryllä on syntymäpäivät ja heille on tulossa vieraita. Vieraiden lisäksi heille saapuu myös kaksi poliisia eri aikaan. Kun tähän lisätään vielä salkkua metsästävä rikollinen ja taksikuski saadaan aikaan erittäin viihdyttävä näytelmäkokonaisuus. Näytelmä päättyy onnellisesti siihen, että kaikki paitsi toinen poliiseista ja rikollinen lähtevät Barcelonaan. Mielestäni näytelmä oli erittäin hauska ja paras näytelmä niistä kolmesta, jotka olen käynyt katsomassa.

Henning Mankellin Hymyilevä mies

Henning Mankell on ruotsalainen kirjailija, joka syntyi Tukholmassa vuonna 1948. Mankell on työskennellyt myös teatterin parissa. Hänen suosituimpia kirjojaan ovat Kurt Wallander- rikosromaanit. Niitä on myös filmattu elokuviksi ja tv-sarjaksi. Kaikki Mankellin kirjat eivät ole romaaneja, vaikka niistä hänet erityisesti tunnetaan. Hänen kirjojaan on käännetty yli 40 kielelle ja niitä on myyty yli 35 kappaletta.

     Kirjan nimi on hymyilevä mies. Ruotsinkielinen alkuteos on Mannen som log. Suomessa kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1996. Kustantaja Suomessa on Otava.

     Kirjan alussa kerrotaan, kuinka asianajaja Gustaf Torstensson ajaa illalla kotiinpäin peläten, että häntä seurataan, sillä hän on saanut selville jotain rikollisuuteen liittyvää päämiehensä luona Farnholmin linnassa. Pian hän joutuu tekemään hätäjarrutuksen, kun hän huomaa keskellä pimeää sumuista tietä tuoliin sidotun miehen, joka paljastuu kuitenkin nukeksi. Kun hän nousee autosta, hän saa päähänsä kovan iskun ja kuolee. Tämän jälkeen hänen poikansa Sten Torstensson pyytää rikoskomisario Kurt Wallanderia selvittämään juttua. Wallander kieltäytyy sanoen jättäneensä poliisin hommat. Pian Sten kuitenkin murhataan ja Wallander peruu irtisanoutumisensa ja alkaa tutkimaan juttua, minkä jälkeen alkaa jännittävä tapahtumasarja, joka johtaa hänet kovan luokan talousrikollisen jäljille. Mies ei tunnu kaihtavan kovia keinoja peittääkseen rikolliset toimensa, joihin kuuluu muun muassa laiton elinkauppa kehitysmaista.

     Hymyilevä mies on neljäs osa Kurt Wallander-dekkarisarjasta. Kirjassa mukaan tulee uusi henkilö, joka on poliisikoulusta valmistunut Ann-Britt Höglund. Hän on ensimmäinen naispoliisi Ystadin kaupungin poliisilaitoksella, jossa Wallander työskentelee.

     Kirjassa tuodaan esille laiton elinkauppa, joka on suuri ongelma edelleen joissain kehitysmaissa. Käsite oli ehkä keskeisempi kirjan kirjoittamisen aikoihin 90-luvulla.

     Kirja on muuten aika perinteikäs rikosromaani. Tapahtumat sijoittuvat lähinnä Ystadin kaupunkiin, välillä myös pariin muuhun ruotsalaiseen kaupunkiin. Rikollisen toiminnan keskustana toimii Farnholmin linna, jonka salaa rikollisuutta harjoittavan talousmahdin toimet tosin paljastuvat vasta kirjan loppupuolella, mikä on dekkareille tyypillistä. Mankell on osannut kirjoittaa juonesta erittäin monimutkaisen, mutta kuitenkin siinä on helppo pysyä ja tapahtumia ei helposti arvaa ennalta. Kirja oli myös suhteellisen jännittävä, joten sitä oli mielenkiintoista lukea.

     Kaiken kaikkiaan kirja oli mielestäni todella hyvä ja onnistunut. En ollut aikoihin lukenut kirjaa, joka olisi alusta loppuun yhtä mielenkiintoinen, kuin Hymyilevä mies. Voisin suositella kirjaa kaikille, jotka pitävät dekkareista, sekä jännittävistä kirjoista ja yllättävistä juonenkäänteistä.

Väinö-Eerikin nousu tähtiin

Väinö-Eerikki Guggenheim aloitti kitaran soiton vakavasti kun hän oli 10-vuotias. Hän harjoitteli aluksi kotona isänsä kitaralla helppoja juttuja kunnes meni kitarakurssille täytettyään 11. Siellä hän kävi reilut kaksi vuotta kunnes hän osasi soittaa nuoteista ja sitten hän alkoi opiskelemaan soittamista kotona.
            15-vuotiaana hän alkoi tehdä omia sävellyksiä, mutta menestyäkseen hän halusi perustaa bändin. Niinpä hän päätti hyvän ystävänsä, taitavan rumpalin Heikki-Joonas Virtasen kanssa perustaa bändin, kun molemmat olivat 17-vuotiaita. He laittoivat lehteen ilmoituksen ja muutama basisti ja laulaja tulivat koe-esiintymiseen. Joukosta erottui selvästi yksi basisti ja laulaja. Basistin nimi oli Herkko-Jarkko Erkinpoika ja laulaja-komppikitarasti oli Paavo-Eero Hirvonen. Tästä päivästä alkoi poikien menestys maailman suosituimpana rock-yhtyeenä, joka tunnetaan nykyään nimellä White Mamba.