Olen nyt lukenut kirjaa tiheään tahtiin ja olen lukenut siitä noin 260 sivua, jäljellä on vielä noin seitsemänkymmentä. Kirja on nyt paljon mielenkiintoisempaa luettavaa kuin alussa, sillä siinä on tapahtunut enemmän kaikenlaista, myös joitain yllättäviäkin asioita.
Frankenstein on lähtenyt vaeltelemaan vuorille. Siellä hän kohtaa luomansa hirviön. Tässä vaiheessa tapahtuu mielestäni tähän mennessä yllättävin juonenkäänne kirjassa, sillä hirviö alkaa puhumaan Frankensteinille. Se oli mielestäni yllättävää siksi, että olin aina ennen tarinaan tutustumista olettanut, että hirviö ei osaisi muuten äännellä kuin vain epämääräisesti örisemällä. Kun hirviö puhuu, se kertoo tarinan Frankensteinille siitä, kuinka se oppi puhumaan ja alkoi vihaamaan ihmisiä sen vuoksi, että he kammoksuivat häntä. Hirviö myös kertoo murhanneensa Frankensteinin nuoren perheenjäsenen ja lavastaneen toisen Frankensteinin läheisen kuolemaan, mistä kerrottiin aiemmin kirjassa, mutta murhaajasta eivät muut tienneet paitsi Frankenstein oli varma, että asialla oli hirviö.
Hirviö lupaa jättää Frankensteinin rauhaan ja kaikkoavan ihmistien ilmoilta, jos tämä tekee hirviölle elämänkumppanin. Aluksi Frankenstein suostuu ja lähtee Englantiin matkalle voidakseen samalla toteuttaa työnsä. Frankenstein ostaa eräältä Skotlannin pohjoisrannikon saarelta mökin ja rupee työstämään omasta mielestään vastenmielistä luomustaan. Kun hirviö tulee kyselemään työstä, Frankenstein päättää tuhota sen, koska hän ajattelee että hirviöt voisivat pahimmassa tapauksessa lisääntyä ja tuhota vaikka koko ihmiskunnan. Hirviö suuttuu tästä ja lähtee vihoissaan nopeasti pois paikalta ja Frankenstein toivoo, ettei se tee kenellekään mitään. Frankensteinin poistuessa saarelta meren kautta eksyen vahingossa irlantiin, häntä epäillään murhasta, jonka oletettavasti hirviö on tehnyt ja hänet aiotaan viedä rauhantuomarin kuulusteltavaksi.

ટિપ્પણીઓ નથી:
ટિપ્પણી પોસ્ટ કરો